Henkilö­kunta

Kristiina Niskanen

psykoterapeutti ja toipumisen asiantuntija

Olen Kristiina Niskanen, riippuvuuksien hoitoon perehtynyt psykoterapeutti. Oma toipumismatkani alkoi 32-vuotiaana, ja olen saanut elää raitista, alkoholista vapaata elämää jo yli 17 vuotta.


Elämäni ei kuitenkaan ole ollut suoraviivainen polku. Olin wine mom, urheilija, shoppailija, kodin sisustaja ja sairaanhoitaja ja ennen kaikkea super-suorittaja. Jo 27-vuotiaana paloin loppuun. Viisi vuotta ennen raitistumistani kiersin lääkäreillä ja lopulta koukutuin myös rauhoittaviin lääkkeisiin. Alamäki oli nopea, masennuin vakavasti ja jumituin kotiin. Kukaan ei osannut auttaa, eikä kukaan kertonut, että minulla oli riippuvuus. Join viiniä ja popsin lääkkeitä.


Riippuvuuksien hoitoon keskittyvässä terapiassa sain lopulta otteen toipumisen alusta. Silti kamppailin muiden riippuvuuksien kanssa: milloin sokeri, milloin shoppailu hallitsi elämääni. Hain turvaa parisuhteista, joissa sitä ei ollut tarjolla. Vaikka raittius pysyi ja elämänlaatu koheni vähitellen, arki tuntui usein kuin vaahtokarkkia työntäisi ylämäkeen: kun yhtä puolta sai eteenpäin, toinen valui alas. Minulta puuttui vielä toipumisen taito.


Käännyin eri hoitomuotojen ja asiantuntijoiden puoleen, mutta sain ristiriitaisia neuvoja. Lopulta päätin yrittää selvitä yksin, ja se oli huono ratkaisu. Vasta paluu ryhmiin ja toipumisyhteisön pariin toi aidon muutoksen.


Tänään tiedän, mikä on toipumisen tukipilari, ja sen pohjalta olen ollut mukana kehittämässä Metodi365-mallia. Missioni on, että riippuvuuksien hoito todella parantaa elämänlaatua sulkematta mitään elämän osa-aluetta pois.

Kuuntele Kristiinan Addiktio­pesula-podcastia Spotifyssa

Juha Lantz

riippuvuus­asiantuntija, puhuja ja kouluttaja

Olen Juha Lantz, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja riippuvuushoidon ammattilainen yli 20 vuoden kokemuksella. Olen auttanut satoja ihmisiä ymmärtämään ja hyväksymään addiktiosairautensa, vapautumaan siitä ja rakentamaan täysin uuden elämän.


Työskentelen Metodi365:n lisäksi riippuvuushoidon ja valmennusten parissa oman yritykseni kautta sekä Rehab365-kuntoutuskeskuksessa, ja olen luennoinut ja kouluttanut laajasti niin sote-alan ammattilaisia kuin eri alojen opiskelijoita ja valmennusryhmiä. Lähestymistapani on voimavaralähtöinen: uskon, että oikean hoidon ja riittävän tuen avulla ihminen pystyy tekemään merkittäviä elämänmuutoksia historiastaan riippumatta.


Elämäni on opettanut minut itsekin vaikeimman kautta, ja oman riippuvuustaustani kautta tiedän, millaista on olla autettavana ja miten täydellinen elämänmuutos on mahdollinen. Intohimoni on inspiroida, rohkaista ja tukea – auttaa asiakasta näkemään pienet onnistumiset, jotka mahdollistavat suuret muutokset. Suurinta iloa minulle tuottaa, kun näen asiakkaan elämänilon, energiatasojen ja luottamuksen lisääntyvän ja hän ymmärtää muutoksen tapahtuneen omien valintojensa seurauksena.

Kuuntele Juhan syvällä-podcastia Suplassa

Tule kuulemaan Metodi365-mallista webinaariin 8.9. klo 18!


Varjostaako riippuvuus sinun tai läheisesi elämää? Ilmoittaudu maksuttomaan "Vapaudu addiktion vankilasta - Metodi365" -webinaariimme!

ILMOITTAUDU WEBINAARIIN

Täytä lomake, niin lähetämme osallistumislinkin sähköpostiisi.

Contact Us