Syömis- ja sokeri­riippuvuus

Syömisriippuvuudesta toipumisen avaimena on luoda uusi suhde ruokaan.  Metodi365 tarjoaa selkeän kuuden viikon ohjelman ja kolme jatkopolkua, joiden avulla muutos juurtuu pysyväksi osaksi arkea.

Kun ruoka ei ole enää ravintoa vaan pakko

Addiktio voi koskettaa ketä tahansa

Ruoka on elämän perusta, mutta syömisriippuvuudessa siitä tulee keino säädellä tunteita ja hallita oloa tavalla, joka kääntyy itseä vastaan. Syömisriippuvuuden kaltaisia oireita esiintyy laajasti diagnoosirajojen ulkopuolella. Kyseessä on vielä kehittymässä oleva tutkimusalue, mutta ilmiö on todellinen ja koskettaa monia.


Syömiseen liittyvä riippuvuuskäyttäytyminen kytkeytyy erityisesti sokeri-, rasva- ja runsaskalorisiin ruokiin, jotka aktivoivat aivojen mielihyvähormoneja lähes päihteiden tavoin. Tämä selittää, miksi syöntipakko voi iskeä, vaikka ei olisi fyysisesti nälkä. Arkikielessä usein kuulee käytettävän sanaa sokeririippuvuus, ja monille tämä kokemus on hyvinkin todellinen. On tavallista, että esimerkiksi raitistumisen jälkeen sokeri alkaa pyörittää mieltä: herkkuja syödään suuria määriä kerralla, käytöstä salaillaan ja hävetään, aivan kuten muissakin riippuvuuksissa.

Syömis­riippuvuuden mekanismi

Kolme addiktiolle keskeistä ilmiötä

Syömisriippuvuus hyödyntää aivojen dopamiinivälitteistä palkitsemisjärjestelmää, joka reagoi voimakkaimmin nopeasti imeytyviin hiilihydraatteihin ja rasvoihin. Syömiskohtaukset johtavat kolmivaiheiseen kierteeseen.

1

Toleranssi kasvaa

Tarvitaan yhä voimakkaampaa stimulaatiota, eli esimerkiksi enemmän ja rasvaisempaa tai sokerisempaa ruokaa.

2

Vieroitusoireet

Rajoittaminen aiheuttaa ahdistusta, levottomuutta ja voimakasta mielihalua.



3

Hallinnan menetys

Syömiskohtaukset hallitsevat arkea, vaikka seurauksena olisi syyllisyys, terveyshaitat tai pahoinvointi.

Miten syömis- ja sokeri­riippuvuus näkyvät arjessa?

Tyypillisiä merkkejä


  • Ahmiminen: suurten ruokamäärien syöminen lyhyessä ajassa, usein piilossa.
  • Kontrollin menettäminen: ei pysty lopettamaan syömistä vielä epämukavassa olossa.
  • Tunnepohjainen syöminen, eli ruoka toimii stressin, yksinäisyyden tai tylsyyden lievityksenä.
  • Terveysongelmat, muun muassa painonnousu, insuliiniresistenssi, metabolinen oireyhtymä, uniapnea ja nivelvaivat.


Syömisriippuvuus on erityisen haastava riippuvuus, sillä ruokaa ei voi poistaa elämästä kokonaan. Siksi toipuminen vaatii uudenlaisen suhteen rakentamista ruokaan ja tekee prosessista usein pitkäkestoisen ja herkäksi jäävän.

Läheisen näkökulma


Syömiseen liittyvää riippuvuutta on usein vaikeampi tunnistaa kuin päihderiippuvuutta, sillä ruoka ei itsessään ole häpeällinen asia. Silti läheinen voi huomata, miten syöminen alkaa hallita arkea ja muuttua keskeiseksi voimaksi, jonka ympärille elämä rakentuu.


Syyllisyys, terveyshaitat ja salailu heijastuvat väistämättä myös perheeseen ja ihmissuhteisiin. Huoli ja tuki voivat olla ratkaisevia askeleita muutoksen käynnistämisessä.


Varaa ilmainen 30 min konsultointi


Läheisen rooli riippuvaisen hoitopolussa on merkittävä. Sen vuoksi tarjoamme 30 minuutin ilmaisen konsultoinnin jossa voimme puhua yhdessä riippuvuutta sairastavan tilanteesta täysin luottamuksella.

Syömis­riippuvuuden hoito


Syömisriippuvuuden hoidossa ei pyritä poistamaan ruokaa elämästä, vaan palauttamaan siihen terve ja hallittu suhde. Tavoitteena on

  • ymmärtää riippuvuuden mekanismeja
  • vahvistaa tunnesäätelytaitoja
  • löytää uusia keinoja selviytyä ilman, että ruoka toimii pakonomaisena ratkaisuna.



Metodi365-malli tarjoaa rakenteen, jossa riippuvainen saa aluksi kuuden viikon intensiivijakson pienryhmässä Helsingissä. Tämän jälkeen asiakas valitsee kolmesta jatkopolusta itselleen sopivimman. 


Metodi365 on uusi tapa hoitaa riippuvuuksia

hoidamme addiktioita samalla metodilla

Metodi365 auttaa ymmärtämään, että addiktio on aina myös käyttäytymistä – selviytymisstrategia ja keino, jolla on ollut jokin positiivinen tarkoitus. Addiktion nimeä ei ole edes pakko mainita, sillä olennaista ei ole määritelmä vaan ymmärrys ilmiöstä ja halu muuttua.


Sama hoitoryhmä voi koota yhteen ihmisiä erilaisista riippuvuuksista: alkoholistin, pornoriippuvaisen, pelurin tai läheisen. Jokainen tulee omasta todellisuudestaan, mutta jakaa saman tavoitteen – toipumisen.


Kun kuulemme toisiamme, saamme koko ajan lisää ymmärrystä omaa addiktiotamme kohtaan. Se auttaa meitä ymmärtämään sekä itseämme että toisiamme yhä syvemmin. Kuuden viikon aikana on todella mahdollista kokea merkittävä muutos – toipua yhdessä.


Tule kuulemaan Metodi365-mallista webinaariin 8.9. klo 18!


Varjostaako riippuvuus sinun tai läheisesi elämää? Ilmoittaudu maksuttomaan "Vapaudu addiktion vankilasta - Metodi365" -webinaariimme!

ILMOITTAUDU WEBINAARIIN

Täytä lomake, niin lähetämme osallistumislinkin sähköpostiisi.

Contact Us